16. minäpä tässä

Tämähän alkaa olla jo melkoinen cliché, mutta marraskuun valottomuus, kylmyys ja kertakaikkinen ikävystys ei juuri innoita valokuvaamaan. Kun ei ole aikaa käpertyä peiton alle kirjan kanssa, villasukan toinen pari on aina hukassa ja kynttilät tässä huushollissa ovat lähinnä palovaara, on marraskuu, no, marraskuu.
Facebookin profiilikuva kuitenkin vaati uutta ilmettä, joten tässä (vasemmanpuoleinen) on tulos jonka jaan nyt myös teidän kanssanne. Samalla saan mitä erinomaisimman tilaisuuden esitellä itseni, sitä kun en ole vielä tämän blogin monipuolisen ja pitkän historian aikana tehnyt!

Olen siis Aino, lukion viimeistä vuotta läpi keplotteleva valokuvausharrastaja joka aloitti kuvaamaan syyskuussa 2011 eli parisen vuotta sitten kun osti ensimmäisen järjestelmäkameransa. Valokuvaamisesta en tiennyt juuri mitään eikä kameroistakaan juuri ollut kokemusta - tilasin sitten netanttilasta (kuvitelkaa... netanttilasta) edullisen, jo poistuvan mallin, joka edelleenkin majailee kameralaukussani. Suunnitelmissa oli "harjoitella kuvaamaan kunnolla kittiputken kanssa" mutta tunnetusti nälkähän kasvaa syödessä. Isoisäni vanhoja objektiiveja kiinnittelin runkoon (mm. helios 44 on aika ♥) mutta manuaalitarkeinteisuus oli aina välillä hermoja raastavaa. Todella kuvauksesta innostuin vasta, kun ostin vajaa vuosi sitten Sigman 50mm/1.4 - todellisen rakkauteni. Kesän alussa päätin blogin perustaa ja tässä sitä ollaan. :)
Usein minulta kysytään, haluanko valokuvaajaksi "isona". Minun on myönnettävä, ettei minulla ole pienintäkään kiinnostusta siihen. Vaikka rakastankin valokuvausta yli kaiken, haluan ehdottomasti pitää sen harrastuksenani ja kuvata sellaisia asioita ja ihmisiä joita mieleni tekee kuvata. Vapaus on aliarvostettua. ;)

Jos nyt vielä jotain muuta pientä triviaa, kerrottakoon että rakastan Pedro Almodóvarin elokuvia. Ne ovat äärimmäisen inspiroivia ja hieman erikoisia, niin sanoakseni. Lisäksi rakastan kirjoja romaaneista tietokirjoihin. Minusta on myös äärimmäisen hauskaa opiskella uusia kieliä vaikken mikään kielipää olekaan. Musiikkia kuuntelen myös joka päivä, vähintäänkin jokaisen hetken jonka olen yksin - erityisen lähellä sydäntä ovat 60- ja 70-lukujen hard rock ja klassisen rockin yhtyeet. Lemppareista lempparein on kyllä Led Zeppelin, sitä ei käy kieltämän.
Muuten tyylistäni voisin sanoa, että rakastan tummia, etenkin vihreän, ruskean ja sinisen sävyjä. Valkoisuuden ja kliinisyyden sijaan tykkään kaikesta vanhasta ja kuluneesta. Kunhan on valoisaa!

Ja miten kävi kittiputken? Vanhaa lääkepurkkia ja jesaria hyväksikäyttäen teippasin siihen kiinni ovisilmän, joten on minullakin nyt oma fisu!